2/16/2015

Mitä meille kuuluu? Hyvää!

Koska osa teistä lukijoista eivät päätyneet uuden blogin puolelle, päätin tehdä teille oman postauksen siitä mitä mun elämässä on tapahtunut Tinjan kuoleman jälkeen ja mitä meille kuuluu nyt kun on kulunut reilu 2vuotta Tinjan kuolemasta.

Tinjan jälkeen elämä oli raskasta, mutta tiesin entistäkin vahvemmin että tahdon olla äiti. Kun aika tuntui oikealta päätimme antaa uuden raskauden alkaa jos on alkaakseen. 2013 isänpäivää seuraavana päivänä tein sitten positiivisen testin. Olin raskaana. En voinut uskoa sitä todeksi, olin todella onnellinen mutta pieni pelko tulevasta vaivasi onnea. Laitoin nikolle viestiä positiivisesta testistä ja hän tunsi samoin, onnea ja huolta. Olimme erityistarkkailussa raskauden ajan ja kävimme ultrissa muutaman viikon välein. Vauva kasvoi hienosti ja oma painonikin alkoi nousta. Rakenneultrassa jännitettiin saataisiinko toinenkin tyttö vai tulisiko tällä kertaa poika. Kätilö nappasi muutaman ultrakuvan ja sanoi että selvä poika tämä on katsokaa vaikka itse. Poikahan se selvästi oli. Ei epäilystäkään.


Vatsa alkoi kasvaa ja jatkoin opiskelua sen minkä pystyin pahoinvoinnilta. Lopulta koulun tarjoiluvaatteer eivät enää mahtuneet päälleni ja tein vain kirjallisia kursseja. Maaliskuun lopulla tai huhtikuun puolella en tarkkaan muista päätin keskeyttää koulun ja olla loppuraskauden lomalla. Kovat selkäkivut olivat päivittäinen vaiva ja sängytä saati sohvalta nouseminen lähes mission impossible. Muutimme nikon kanssa ensimmäiseen omaan kotiimme ja siitä alkoikin pesänrakennusvietti. Sisustin kotia ja etsin kaupoista lastenhuoneeseen sopivia huonekaluja ja tekstiilejä. Kaikki tuntui niin ihanalta enkä malttanut odottaa että poika pääsee syliimme. Niin paljon tuota pientä rakastin siitä hetkestä lähtien kun testissä oli 2viivaa.



Laskettu aika oli 7.7.14. Odotimme kesävauvaa saapuvaksi. Kävimme synnytysvalmennuksessa ja taas odoteltiin. 26.6 meillä oli viimeinen ultra jonka yhteydessä tehtiin sisätutkimus. Lääkäri sanoi että mikäli lapsi ei synny niin viikon päästä käynnistellään, ihan varmuuden vuoksi kun meillä kuitenkin tämä virhegeeni on. Heti lähdettyämme kätilöopistolta alkoi supistella. Supistuksia tuli parinkymmenen minuutin välein mutta iltaa kohden ne loppuivat. Aamuyöllä tunsin hieman kipeitä supistuksia mutta sain silti nukuttua. Aamulla n. 10 aikoihin heräsin ja nousin sängystä vessaan kun lapsivesi meni. Ensin en edes huomannut sitä mutta niko huomasi sängyn kastuneen noustessani. Menin vessaan jonka jälkeen takaisin lepäämään. Tiesin että lapsivesien menosta ei ole enää kauaa lapsen syntymään. Pian alkoi kipeät supistukset ja alkuun tuntui uskomattomalta että synnytys oli nyt käynnissä. Kestin supistuksia usean tunnin kuuman suihkun avulla ja lopulta kestin niitä niinkin hyvin että synnytys ja ponnistusvaihe alkoivat meidän vessassa. Päästiin onneksi nopeasti ambulanssilla kättärille ja poika oli sylissä puolen tunnin ponnistamisvaiheen ja episiotomian jälkeen. Poika oli 2850g painava ja 49cm pitkä.

  
Vauvan hengitys oli ähkivä joten hänet vietiin heti vastasyntyneiden osastolle. Siellä hän vietti ensimmäisen yönsä. Me saatiin nikon kanssa perhehuone ja vietimme ensimmäisen yön kahdestaan. Vauva saapui meidän kanssa osastolle aamulla. Kävimme häntä kattelemassa ja pesemässä myös ensimmäisenä iltana. Olimme kättärillä 3 yötä ja pääsimme kotiin. Pian kotiutumisen jälkeen alkoi arki sujumaan normaalisti. Ristiäisjärjestelyt alkoivat nopeasti. Poika sai nimekseen Noel kristian. Kristian on myös nikon toinen nimi. Etunimellä ei ole kummempaa tarinaa. Kuulin sen kättärillä erään äidin suusta ja päätin heti että jos vauva on poika tahdon hänen olevan Noel.



Nyt tämä vilkas poika täyttää 8kk ja osaa jo kaikenlaista! Ryömiminen on sujuvaa, konttaamaan yritys kovaa. Tukea vasten yritetään nousta ja pari kertaa onnistuttukin. Hän hymyilee paljon ja nauraa päivittäin. Hän on myös kovin tempperamenttinen kuten vanhempansa ja tietää mitä haluaa ja haluaa sen heti, ei pienelläkään viiveellä. Noel painaa nyt lähemmäs 9kg ja sen huomaa oman selän kipeydestä. Noel on melkoinen sylivauva ja viihtyisi sylissä varmaan koko ajan jos vain jaksaisi pidellä. Noelilla on myös lempinimi, nomppu. Tuolla nimellä häntä on kutsuttu rakenneultrasta lähtien ja kutsutaan edelleen päivittäin. Yritämme myös käyttää paljon omaa nimeä jotta Noel oppii tietämään nimensä. Tämä touhukas poika on tuttipullon ystävä eikä oikein suostu soseiluun vieläkään. Soseita kyllä syö jos vaan saa suun auki mutta usein suu pysyy visusti kiinni. 
Meille siis kuuluu hyvää, olemme pysyneet pääasiassa terveenä ja kevätkin on tulossa<3
Meitä voi seurata uuden blogin kautta sayakristiina.blogspot.com sivulla. 






1/02/2014

Uuden Vuoden Uutisia Teille

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3670704/?claim=gxjw44tjtq2">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Vihdoinkin mulla on kirjoiteltavaa tällekkin puolella blogimailmaa. Olen kirjoittanut tälle puolella blogia
jo muutaman viikon ajan.. En tosin ole painanut julkaise nappia koska halusin pitää asiat omana tietonani
muistoina vain ja ainoastaan minulle.. Nyt en pysty enää pitämään asiaa salassa, ja päätin jakaa piilossa
olleet muistiin panoni teille...


22.10.2013 - Herään yöllä klo 3 järkyttävään vasemman puoliseen vatsakipuun, en pysty nousta edes sängystä kivun takia. Kipu loppuu noin 7 aikaan ja olen peloissani siitä mikä kivun aiheutti.
28.10. 2013 - Herään yöllä siihen että tissit ovat järkyttävän kipeät ja turvonneet ja haittaavat nukkumista, yleensä ennen menkkoja en kärsi rintojen arkuudesta, ajattelen sen olevan vain uusi menkkaoire
31.11.2013 - Menkkojen pitäisi alkaa, niitä ei kuulu eikä vatsakipujakaan pahemmin ole tuntunut. Jään odottelemaan menkkoja siinä uskossa että kyllä ne kohta tulevat. Onhan ne ennenkin ollut viikon myöhässä.
1.11.2013 - Vatsa kivut vaivaavat ja olen varma että menkat alkaa hetkenä minä hyvänsä. Juoksen vessassa vähän väliä tarkistamassa joko nyt? Mutta ei.
2.11.2013 - Järkyttävä väsymys on vaivannut jo muutamia päiviä, olen nukahdellut iltaisin jo yhdeksän aikaan ja kesken koulupäivänkin tuntuu että ei millään pysy hereillä.
7.11.2013 - Vatsa kivut vaivaavat yhä, menkkoja ei vain kuulu. Nyt ne ovat jo viikon normaali
kierrosta myöhässä. Kiertoni ei ole aina säännöllinen joten en ole vielä kovin huolissani. Ajatus raskaudesta vilahtaa mielessäni mutta kiellän sen sillä en halua kokea pettymyksiä.
8.11.2013 - Juon illalla yhden sauna oluen ja saan järkyttävän pahoinvointikohtauksen, joka kestää aina siihen asti kunnes vihdoin nukahdan.
9.11.2013 - Koko päivää menee sängyn pohjalla huono-olo, huimaus ja krapulainen olo vievät kaikki voimat
Niko vitsailee siitä että sain krapulan yhdestä oluesta
10.11.2013 - Alan taas miettimään johtuisiko pahoinvointini raskaudesta, lisäksi kahvi yököttää ja nälkä kurnii vatsassa koko ajan.
11.11.2013 - Päätän mennä apteekkiin varmuuden vuoksi ostamaan raskaustestin, jos se näyttää negatiivista on aika ottaa yhteyttä lääkäriin sillä menkat ovat jo 12 päivää myöhässä. En malta odottaa aamuun asti vaan teen raskaustestin heti, luin ohjeista että pitäisi olla 4h pissaamatta ennen testin tekoa, en ollut. Olin vain noin 2h ja heti pissan hipaistessa tikkua, pärähti tikkuun 2 tulipunaista paksua viivaa alle 10 sekunnissa, odottelin vielä testissä suositellun minuutin ja menin soittamaan uutiset positiivisestä testistä Nikolle. Tuntemukset ovat sekavat, olen onnellinen mutta samalla pelkään että menetämme tämänkin vauvan. En osaa kuvailla tunnetta yritän vain ottaa rauhallisesti ja olla stressaamatta.
12.11.2013 - Saimme ensimmäisen neuvola ajan vasta 4.12.2013
4.12.2013 - Neuvolassa meni hyvin, meillä oli omaa neuvola tätiä sijaistamassa toinen henkilö, joka tuntui
hieman epämukavalta sillä hän ei tiennyt edellisen vauvamme kohtalosta, muutakuin että oli kuullut että olisin
saanut keskenmenon.. En jaksanut alkaa selittämään asioita uudestaan ja annoin vain asian olla..
10.12.2013 - Menen terveyskeskukseen antamaan verinäytteet, pelkään piikkejä ja olen paniikissa! Äiti
onneksi oli lupautunut mukaani nikon ollessa töissä. Verta otettiin 5 putkea. Veren oton jälkeen lähes
pyörryin. En nähnyt mitään, en kuullut mitään, ja jalat eivät kantaneet.. Huomasin äitini etsivän paniikkissa
lääkäriä mutta lähellä ei ollut yhtäkään.. Hän laittoi minut käytävällä olleeseen sänkyyn lepäämään ja se
helpotti. Join puoli pullollista makeaa mehua ja olo oli taas normaali.. Ai että mä vihaan verikokeita.
31.13.2013 - Me päästiin ensimmäiseen ultraan! Se pieni oli niin suloinen ja vilkas! Se vilkutteli meille,
venytteli, söi käsiään, pyöri puolelta toiselle ja potki<3 Rakastuin siihen pienokaiseen! Saimme kuulla että
pienen tämänhetkiset mitat vastaavat viikkoja joten so far so good! Päätimme että vasta sitten jos kasvu
alkaa hidastua tai loppua, eikä kasvu vastaisi enään viikkoja niin menemmä lapsivesipunktioon. Siihen asti
toivomme parasta! Tässä teille muutama kuva pikkuisesta!


Jatkossa meidän kuulumiset löytyy TÄÄLLÄ  ♡♡



10/01/2013

Muistelua

Viimeaikoina olen miettinyt paljon sitä kun vielä odotin tinjaa, synnytystä ja hänen kuolemaansa.
Olen yrittänyt muistella tapahtumia sillä en halua minkään muiston katoavan päästäni, vaikka osat
muistoista eivät olekkaan niitä ihania muistoja, en silti halua kadottaa niitä.
 En voisi kuvitellakaan koskaan kokevani mitään ihanampaa asiaa kuin raskaus.

Muistan.. Tinjan synnytyksen hyvin, kellon ajat, pituuden, painon, jokaisen lääkärin antaman piikin,
 sanat joita lääkärit lausuivat leikkaus salissa, sen miten niko oli kanssani siellä, pienen parkaisun kun 
tinja oli syntynyt mailmaan, pienet kasvot jotka vilahtivat ennenkuin lääkärit kiidättivät hänet teho-osastolle.
Pitkät tunnit sairaalassa toivoen että lapseni voitaisiin parantaa ja että hän voisi selvitä siitä kaikesta mikä häntä koetteli.

 Muistan.. miten lapseni kastettiin Tinja Kristiinaksi,  mitä pappi puhui meille. Muistan sen miten lapsestani tuli enkeli hänen ollessa sylissäni, jokaisen kyyneleen joka vierehti minun, nikon, sekä perheeni poskea pitkin teho-osastolla, muistan miltä tuntui lähteä osastolta tyhjin käsin, muistan sen  tyhjän olon joka vaivasi minua, ne unettomat yöt jotka valvoin vain sen takia etten uskaltanut nukahtaa.
Muistan miten toivoin sairaalasta soitettavan että lapseni onkin hengissä. Muistan miten ihmiset
halusivat tahallaan loukata minua kun olin heikko, muistan jokaisen "on hyvä ettei susta tullut äitiä" lauseen.
Muistan miten se satutti minua, olisin halunnut jäädä loppu iäkseni sängyn pohjalle yksin.
Muistan miten mietin minkälainen voi olla sellaisen ihmisen mieli joka tahallaan lyö löytyä, ja vielä
näin arasta asiasta. Muistan kuinka ihmiset suorastaan hyökkäsivät kimppuuni suruvalitteluineen vaikkei suurinosa heistä oikeasti tiennyt miltä minusta tuntuu, ja toinen osa ei edes aidosti välittänyt. Muistan toivoneeni että kukaan ei enää säälisi minua, ei yrittäisi ymmärtää ymmärtämättä.


Mutta aika muutamia päiviä tinjan kuoleman jälkeen on sumuista.. En muista siitä ajasta juurikaan muuta
kuin että makasin sängyssä täysin valveunessa tuijottaen yhtäkohtaa useita tunteja, syöden viikkoja vain
pelkkää kuivaa leipää. sen tunteen kun en uskaltanut nukahtaa sillä en halunnut herätä siihen todellisuuteen että lapseni ei ole täällä kanssani. En muista juurikaan mitään hautajaisjärjestelyistä, tai papereista jotka Tinjan kuolemaa koskien olisi pitänyt täyttää, En muista mitä lääkärien lähettämissä papereissa kerrottiin.
En muista mitä  sanoin ihmisille heidän kysellessä vointiani. En muista mitä minulle sanottiin käydessäni
lastenklinikalla uudestaan hakemassa tinjan tavaroita. Muistan vain sen tunteen  "Mitä minulla oli jäljellä raskaudesta?"  Pelkkä arpi vatsassa, lukuisia vauvan  tavaroita ja muutama kuva ultrasta ja sairaalasta. Mutta myöhemmin ymmärsin sen kaikkein tärkeimmän, muistot! Ne muistot joita olen yrittänyt kaivaa
pääni sisältä vaikka kuinka pitkään, ne ovat siellä vielä tallella vaikka osa onkin vain sumeana.

8/17/2013

Hankintoja Tinjalle

Multa pyydettiin postausta tavaroista joita olimme jo ehtineet Tinjalle hankkia, valitettavasti me olemme laittaneet kaiken jo varastoon sillä tavaroiden esillä pitäminen tuntuu ikävältä, joten mulla ei ole yhtään kuvaa meidän hankinnoista,  Olimme ajatellut hankkivamme kaiken vasta juuri ennen syntymää ja syntymän jälkeen joten meillä ei ollut vielä suuria hankintoja tehtynä. Jotain pieniä meillä kuitenkin oli.. Toivottavasti tämä postaus on edes hieman lähellä sitä mitä lukija toivoi minulta..

1.  Ensimmäisiä hankintoja Tinjalle teimme ennen kun saimme tietää vatsassani köllöttelevän palleron olevan tyttö, Ensimmäinen suuri hankinta olikin pinnasänky, ostimme suloisen limen vihreän pinnasängyn sillä se sopisi molemmille sukupuolille. Myöhemmin saimme vielä toisen pinnasängyn jonka oli tarkoitus jäädä äidilleni.

2. Tämän lisäksi nikon sisko oli kysynyt josko haluaisimme heidän käyttämättömän hoitopöytänsä ja se tuntui fiksulta sillä mitä sitä turhaan ostaa uusia jos voimme saada hyväkuntoisen hoitopöydän täysin ilmatteeksi. Emme kuitenkaan koskaan ehtineet hakea hoitopöytää nikon siskon luota. Saimme häneltä myös hyppykeinun.

3. Lisäksi meille olisi annettu sitteri ja turvakaukalo emme kuitenkaan kokeneet aiheelliseksi hakea niitä vielä sillä raskaus oli vasta puolessa välissä emmekä halunneet täyttää äidin asuntoa vauvan tavaroilla, vaan ajattelimme että hakisimme kaiken vasta kun saisimme oman asunnon.

4. Sitten tuli aika jolloin saimme tietää vauvan olevan tyttö, silloin teimme ensimmäisiä vaatehankintoja suurimmalta osin vaaleanpunaista, vaaleanvihreää ja valkoista, kaikki tuntui niin uskomattomalta! En voinut uskoa miten niin pienet vaatteet olisivat sopivia kohta syntyvälle tytöllemme. Meillä on vauvalle vaatteita ihan kamalasti, luulen että kaikkia ei olisi edes ehditty käyttämään, kasvaahan pikkuiset niin nopeasti. Meillä oli paljon potkuhousuja, paitoja, sukkahousuja, mekkoja, yövaatteita, sukkia, pipoja, bodyja, haalareita, talvivaatteita, oikeastaan ihan kaikkea! Sitten meillä oli myös vähän isompia vaatteita, ajalle kun vauva alkaa kasvamaan. Saimme myös paljon vaatteita tutuiltamme. Vietinkin muutamia hetkiä hypistellen pikkuruisia vaatteita ja ajatellen miten yhdistelisin niitä asukokonaisuuksiksi vauvalle.


5. Tämän lisäksi kävin vielä hakemassa äityspakkauksen, joka sisälsi jos jonkinmoista tavaraa ja vaatetta.
saimme myös sairaalasta libero-pakkauksen.

+ Juuri päivää ennen kuin jouduin osastolle olin katsellut netistä erilaisia rattaita, ja löysinkin ihanat vaunut!
Pinkin väriset vaunut joissa oli kukkasia, ajatuksissani oli että tilaisin vaunut illalla heti kun olisin päässyt kotiin sairaalasta, toisin kävi, en päässytkään enää kotiin vaan jäin osastolle joten en ihan ehtinyt maksaa monta sataa euroa pinkin värisistä rattaista. Onneksi! Sillä koskaan ei voi tietää jos tulevaisuudessa meille siunaantuisikin poika ja olisimme taas joutuneet ostamaan uudet rattaat. Olin myös lisäksi ehtinyt katsella valmiiksi jo kaikenlaista muuta mitä tulisimme tarvitsemaan ja jättänyt kauppaan odottelemaan sitä päivää kun pääsisimme ostoksille.

En ole edes ihan varma onko tuossa kaikki, mutta muuta ei nyt tule mieleen. Nyt meillä on kaikki yhä säästössä tulevaisuutta varten, enkä aijo luopua tavaroista missään vaiheessa, vaan saavat siellä rauhassa odotella kunnes niille tulee käyttöä, toivottavasti lähi tulevaisuudessa!:)

8/05/2013

Äidin enkelin 1-vuotis syntymäpäivä


From the heavens to the womb to the heavens again,

From the endin' to the endin', never got to begin.

Maybe one day we could meet face to face,

In a place without time and space.

Happy birthday.

Lauantaina tuli tasan vuosi siitä kun rakas tyttäreni syntyi<3 Arvatkaapa vain kuinka haikeeta on muistella aikaa tasan vuosi taaksepäin. Silloin vielä olin mailman onnellisin, olinhan juuri synnyttänyt kauniin lapsen, en voinut kuvitellakaan sinä päivänä että tasan vuosi tästä eteenpäin ja joutuisin viettämään tyttären syntymäpäivää haudalla. Kamalaa miten kaikki ihana voikaan mennä palasiksi vain pienessä hetkessä. Muistan yhä niin elävästi sen kun makasin osastolla tietämättömänä mistään, minulta oli juuri otetttu lapsivesipunktio ja odottelin sen tuloksia nikon kanssa, kun vihdoin lääkäri saapui huoneeseen hän kertoi että synnytys aloitettaisiin jo muutaman tunnin kuluttua. Kun sitten muutama tunti oli kulunut kävelin osastolta leikkaussaliin peloissani mutta samalla niin onnellisena siitä että tämä olisi se hetki kun minusta tulee äiti ja näkisin pienen masuasukin. Leikkaussalissa oli ihan hirveä määrä ihmisiä ja kaikki tekivät minulle jotain. Yksi laittoi verenpainemittaria, toinen laittoi katetria, kolman laittoi tippaa käteeni, neljäs desinfioi selkääni, ja loput huusivat yhteen ääneen erinäisten laitteiden kimpussa. Sitten alettiin laittaa epiduraalia, ja vasta sen jälkeen niko sai astua leikkaussaliin kanssani, pääni oli jo niin sekaisin kaikesta tapahtumista että en edes huomannut nikon tulleen huoneeseen ennenkuin hän siveli hiljaa otsaani ja hiuksiani. Kun vatsani oli kokonaan puutunut alkoi leikkaus, se tunne oli todella ällöttävä kun tunti miten vatsa leikattiin ja miten sit venytettiin auki mutta se ei kuitenkaan sattunut kuin hieman. Anestesia lääkäri päätti kuitenkin laittaa puudutusta lisää vielä 2 kertaa sillä ensimmäinen puudutus ei ollut vaikuttanut tarpeeksi. Kun sitten 5 min kului kuuliin hennon pienen vauvan itkun vatsani lähettyviltä, lääkärit nostivat vauvan pöydälle ja laittoivat hänet avaruuspukuun ja letkuihin. Vasta sen jälkeen sain nähdä pikkuiseni ensimmäistä kertaa, Se tunne oli jotain sanoin kuvaamatonta! Niko lähti lääkäreiden mukaan kuljettamaan vauvaamme lastenklinikalle ja minä jäin vielä ommeltavaksi leikkaus saliin. Vauvamme pituus oli 30cm ja paino 550g pienen pieni kullanmuru<3




Lauantai päivä meni vaihtelevin fiiliksin, koko ajan oli sellainen ahdistava tunne ja itkettikin aika ajoin, yritin kuitenkin pysyä positiivisena ja ajatella että Tinjalla on kaikki hyvin siellä missä hän nyt on. Ikävä ei koskaan katoa, Tinja pyörii mielessäni joka ikinen päivä, joka ikinen päivä ajattelen että tekisin ihan mitä vaan saadakseni lapseni takaisin edes hetkeksi.
Tänään on kulunut tasan vuosi pikkuisemme kuolemasta joka oli elämäni hirvein päivä, en usko että koskaan enää voisin joutua kokemaan niin kamalaa tunnetta kuin tasan vuosi sitten. Koko syntymän ja menehtymisen välinen aika näin vuoden jälkeen on vaikea, en tiedä loppuuko tää kamala tuskan tunne ikinä, mutta en toisaalta haluakkaan sen loppuvan, se vain muistuttaa siitä miten kovasti voikaan rakastaa ja ikävöidä jotain niin kaunista ja pientä ihmistä joka oli kanssamme vain niin pienen hetken verran. <3

8/02/2013

Long time no see!

Multa on kysytty jo useampaan otteeseen miksi en kirjoita tänne blogiin, oikeastaan olen pitänyt tätä blogia hiljaiselossa jo pitkän aikaa ja keskittynyt vain toiseen blogiini, käyn kuitenkin aina lukemassa uusia kommentteja ja lueskelen silloin tällöin itsekkin tämän blogin muistoja, koska tää blogihan on periaatteessa raskauteen ja siihen liittyviin asioihin keskittyvä, en oikein osaa kirjoittaa tänne mitään. Toista blogiani sen sijaan päivittelen melko useasti mutta te jotka ette ole päätyneet lukemaan toista blogiani jos teillä on jotain ideoita mistä haluaisitte minun kirjoittavan niin kertokaa ihmessä :)! Kirjoittelisin mielelläni myös tänne jotakin! :)
Hyvää loppu kesää kaikki ihanat lukijat<3


5/14/2013

Äitien päivä

Äitien päivää vietettiin kotona rauhallisisssa tunnelmissa, mami sai lahjaksi ruusuja, neuleen ja sitten leivottiin vielä kakku :) Aika pliisuksihan tuo äitien päivä jäi sille ehdimme olla yhdessä noin tunnin verran kun äidin piti jo lähteä Ricon luokse karkkilaan. Myös minä sain siskoltani ja hänen poikaystävältään äitienpäivä ruusuja<3 Nikolta taas herkkuja :DD Ensimmäinen äitienpäivä ei ollut ihan sellainen kun kuvittelin sen vuosi sitten tulevan olemaan.. Lähipäivinä ajatuksena olisi mennä haudalle nyt kun laatta ja siihen kuuluva liima ovat saapuneet ja yötkään ei taida enää pakkasen puolelle mennä, niin saa sen laatan sitten kiinni hautakiveen<3  Eipä tässä kai muita kuulumisia sitten ole.. Peruskoulu päiviä ja tunnen voivani ihan mukavasti tilanteeseeni nähden.. Nauttikaahan tuosta ihanasta säästä mikä tuolla ulkona on :)!